Tässä ruokapäiväkirjatekstissä pohdimme erityisesti ruokapäiväkirjan tallentamiseen ja tulosten tulkintaan liittyviä ongelmia. Virhelähteitä liittyy myös ruokapäiväkirjan täyttämiseen, ja niitä olemme pohtineet aiemmassa tekstissä.
Usein törmää erilaisiin nettivalmennuksiin, joissa luvataan antaa palautetta asiakkaan ruokavaliosta. Moni valmentaja tuntuu ajattelevan, että kunhan osaa käyttää jotain tallennusohjelmaa, on pätevä antamaan palautetta. Tupataan ajattelemaan, että kun ravintoaineiden saantilaskelma tulostuu tallennusohjelmasta, on palaute asiakkaalle käytännössä valmis. Helppoa ja kustannustehokasta! Mutta onko ruokapäiväkirjan tallentaminen ja siitä palautteen antaminen niin helppoa ja yksinkertaista kuin kuvitellaan?
Ohjelman valinta
Erilaisia tallennusohjelmia on lukuisia. Osa on maksullisia ja tällöin usein monipuolisempia ominaisuuksiltaan. Netissä on myös ilmaisohjelmia, jotka ovat helppoja ja yksinkertaisia käyttää, mutta ominaisuuksiltaan rajallisempia. Maksulliset ja tutkimuskäytössä olevat ohjelmat voivat erota ilmaisversioista esimerkiksi siinä, että niissä pystyy muokkaamaan reseptejä sekä luomaan uusia reseptejä ja elintarvikkeita. Yksinkertaisemmista ohjelmista löytyvät vain yleisimmät elintarvikkeet ja perusreseptit ilman muokkausmahdollisuutta. Jos saman ruokapäiväkirjan tallentaa kahdella eri ohjelmalla, jotka ovat ominaisuuksiltaan erilaisia ja käyttävät eri elintarviketietokantoja, saadaan kaksi vähän erilaista tulosta.
Tallennusvaiheen kompromissit
Jos tallennusohjelma ei mahdollista omien reseptien tai tuotteiden luomista, on tallentajan tyydyttävä valitsemaan olemassa olevasta valikoimasta paras mahdollinen vaihtoehto. Eli jos valikoimasta ei löydy asiakkaan käyttämään jogurttia, joudutaan tekemään kompromisseja. Mutta mitä silloin priorisoidaan? Tallennanko niin, että rasvat, sokeri, energia vai D-vitamiini menee kohdilleen, jos kaikkea ei saa täsmäämään? Kun kompromisseja joutuu tekemään paljon, on selvää, ettei tallennettu ruokapäiväkirja vastaa täysin asiakkaan syömisiä. Ja on varmaan sanomattakin selvää, että jos saman ruokapäiväkirjan tallentaa kaksi eri tallentajaa, voivat kummankin valinnat, ja siten myös saadut tulokset, olla vähän erilaisia.
Monipuolisempi tallennusohjelmakaan ei välttämättä ole oikotie onneen. Reseptien ja uusien tuotteiden luominen vaatii ravitsemusosaamista ja elintarviketuntemusta. Kuvitellaanpa tilanne, että asiakas on syönyt kahvilassa kakkua, ja kirjannut siitä tunnistamansa ainesosat. Ainesosien määriä tai suhteita hän ei tietenkään pysty kertomaan. Mitä tässä tilanteessa tallennan? Otanko keskiarvo kakkureseptin vai lähdenkö tekemään puutteellisilla tiedoilla uutta reseptiä keksien itse ainesosien suhteet? Ei kovin tarkkaa hommaa kummassakaan tapauksessa. Tai jos asiakas on syönyt uutta proteiinirahkaa, riittääkö, että etsin tuotteen käsiini ja tallennan pakkauksesta ravintoarvot? Valitettavasti täydellinen lista tuotteen kaikista ravintoaineista ei löydy pakkauksesta. Usein esimerkiksi rasvoista ilmoitetaan vain rasvojen kokonaismäärä ja tyydyttyneet rasvahapot, vaikka tuote sisältäisi myös tyydyttymättömiä rasvahappoja. Vitamiineista saatetaan ilmoittaa vain tärkeimmät, vaikka tuote sisältäisi luonnostaan muitakin vitamiineja.
Puutetta ja liikasaantia?
Jos ruokapäiväkirjaa on pidetty vain yhden tai kahden päivän ajan, täytyy se huomioida palautteenannossa. Monia ravintoaineita, kuten esimerkiksi D-vitamiinia, ei saada välttämättä tasaisesti joka päivä. D-vitamiinin saanti on suurempaa niinä päivinä kun syödään kalaa ja saanti tasoittuu, jos lasketaankin keskiarvo pidemmältä ajalta. Jos kirjanpitopäivät eivät ole sattuneet olemaan niitä päiviä jolloin kalaa syödään, saattaa laskelmissa näkyä matalat D-vitamiinin ja EPA:n saannit. Tässä kohtaa voi olla suuri houkutus suositella asiakkaalle kalan tai erilaisten ravintolisien lisäämistä ruokavalioon, vaikka samaa ohjetta ei tarvitsisi antaa, jos ruokapäiväkirjaa olisi pidetty viikon ajalta. Jos kirjanpitopäivälle sattuu karkkipäivä tai juhlat, voi lisätyn sokerin saanti näyttää reilusti suositeltua suuremmalta. Tässäkin pitäisi kuitenkin huomioida, että saanti tuskin on samanlaista joka päivä, vaan tasaantuu pidemmällä aikavälillä.
Saantiarvot kunnossa – kaikki kunnossa?
Jos tulosteessa ravintoaineiden saannit vastaavat suosituksia, voidaanko olla tyytyväisiä ja pyytää asiakasta vain jatkamaan samaan malliin? Kannattaa muistaa, että pelkät saantiarvot eivät vielä kerro ruokavaliosta koko totuutta. Proteiinin saanti voi olla tavoitteissa, mutta ovatko proteiinin lähteet suositusten mukaisia? Samaa täytyy tarkastella hiilihydraattien osalta. Ja jos kalium ja magnesium saadaan keskioluesta, ei tilanne ole ihan yhtä hyvä kuin jos kyseiset kivennäisaineet tulisivat kasviksista.
Tarkkoja arvoja vai karkeampaa palautetta?
Kuinka tarkkaa palautetta kannattaa antaa ruokapäiväkirjasta, jota vääristävät useat sekä täyttäjästä että tallentajasta johtuvat virhelähteet? Vaikka kuinka tekisi mieli antaa tarkkoja saantiarvoja, saattaisi olla järkevämpää pysytellä palautteessa karkeammalla tasolla. Ruokapäiväkirjasta pystyy antamaan hyvinkin paljon palautetta ilman yhtäkään tallennusohjelmaa. Entä jos silmäilisinkin päiväkirjan läpi ja katsoisin miltä ateriarytmi ja ateriakoot näyttävät? Löytyykö kasviksia joka aterialta ja millaisia rasvoja asiakas käyttää? Näyttääkö siltä, että ruokavaliossa on riittävästi kalsiumin ja raudan lähteitä? Onko viljatuotteet pääasiassa täysjyväviljaa? Vaikuttaako syöminen joustavalta ja rennolta? Tällainen palaute voi kuulostaa tylsältä, mutta saattaa olla asiakkaalle paljon hyödyllisempi kuin muka-tarkat saantiarvot.
Yhteenveto
Ruokapäiväkirja kuulostaa menetelmänä yksinkertaiselta, mutta tässäkin tapauksessa totuus on tarua ihmeellisempää. Erilaisista virhelähteistä johtuen lopputulos ei välttämättä anna luotettavaa kuvaa yksittäisen henkilön ruokavalion laadusta tai ravintoaineiden saannista, vaikka prosessista saadaankin ulos tarkkoja lukuarvoja. On myös tärkeää pitää mielessä, että ravintoaineiden saannin tulkitseminen (oli kyseessä sitten makrot tai mikrot) ei aina ole suoraviivaista. Ravintoaineiden saanti voi olla suositusten mukaista, vaikka ravintoaineet tulisivat ei-suositelluista lähteistä.
Voihan pettymys, eihän se onni tullutkaan ruokapäiväkirjaa pitämällä. Mutta jos ruokapäiväkirja on näin kertakaikkisen virhealtis menetelmä, miksi sitä silti käytetään tutkimuksissa? Tutkimuksissa selvitetään yleensä suurehkon väestöjoukon ruoankäyttöä. Näin ollen monet yksilötason virheet tasoittuvat (yksi yliraportoi, toinen aliraportoi). Tutkimukset eivät pyri selvittämään yksilötason ravinnonsaantia, vaan tavoitteena on saada kuva väestön keskimääräisestä ravinnonsaannista. Tulosten luotettavuutta lisää se, että käytössä on yleensä ajan tasalla oleva, kattava ja luotettava elintarviketietokanta. Lisäksi koulutetut ravitsemustieteilijät käyvät yleensä päiväkirjat läpi, tarkentavat mahdollisia puutteellisia kirjauksia tutkittavilta ja tallentavat päiväkirjat. Käytössä ovat myös yhteiset tallennussäännöt ja -ohjeet, joilla pyritään minimoimaan tallentajasta johtuva vaihtelu. Ravitsemustieteilijät ovat itse asiassa hyvinkin tietoisia menetelmiin liittyvistä virhelähteistä ja pyrkivät ottamaan ne mahdollisimman hyvin huomioon tutkimuksen tulosten tulkinnassa ja johtopäätöksiä tehdessä.
Aiviksen tuomio
Aivis ei suosittele ruokapäiväkirjan pitämistä varauksettomasti. Huonosti toteutettuna siitä ei ole hyötyä kenellekään. Jos kuitenkin haluat pitää ruokapäiväkirjaa, ota huomioon tässä ja aiemmassa tekstissämme mainitut virhelähteet ja pyydä ammattitaitoista ravitsemustieteilijää tai -terapeuttia tallentamaan se ja tulkitsemaan tulokset kanssasi.