Hyvinvoinnista on tullut iso bisnes, ja yhä useampi on hommannut siitä itselleen myös ammatin. Somessa törmää kaikenkirjaviin hyvinvointiblogeihin, joissa myydään erilaisia ravintovalmennuksia. Asiakkaan luvataan pääsevän eroon muun muassa sokerikoukusta, kesäkiloista tai epäterveellisistä syömistavoista. Tarkoitus on tietysti tehdä bisnestä, mutta taustalla on usein myös vilpitön halu edistää ihmisten terveyttä ja hyvinvointia. Vai voiko joku muka väittää, etteikö olisi pelkästään hyvästä, että sokerin saantia vähennettäisiin tai pyrittäisiin normaaliin painoon?
Mitä vähemmän tietää, sitä pätevämpi luulee olevansa
Itse asiassa hyvää tarkoittavilla neuvoilla ja valmennuksilla voidaan tehdä paljonkin hallaa, jos palvelua tarjoavalla henkilöllä ei ole tarpeeksi tietoa ja ymmärrystä asioista. Terveys- ja ravitsemusasiat ovat sellaisia, että niiden haltuun ottamisen kuvitellaan olevan helppoa. Tunnutaan ajattelevan, ettei tarvita pitkiä yliopisto-opintoja, vaan tarvittavat tiedot voi yhtä hyvin omaksua lyhyellä nettikurssilla tai tutustumalla muiden somegurujen kirjoituksiin. Itseoppineisuuden ongelma on se, ettei tällöin useinkaan ole ymmärrystä siitä, mitä ei tiedä. Uuteen asiaan tutustuessa voi pienikin tietomäärä tuntua suurelta, vaikka oikeasti se olisikin vain pintaraapaisu asiasta. Puhutaan Dunning-Kruger-efektistä eli ylivertaisuusvinoumasta. Tällä tarkoitetaan sitä, että mitä vähemmän ihminen tietää, sitä pätevämpi hän luulee olevansa, eikä siis tiedosta omaa epäpätevyyttään. Tiedon lisääntyessä ihminen taas ymmärtää, kuinka vähän hän itse asiassa tietää.
Hallaa vai hyvinvointia?
Osa ravitsemusneuvoista on sellaisia, että niillä on lähes mahdotonta tehdä hallaa, eikä niitä jakaakseen tarvitse yliopistotutkintoa. Esimerkki tällaisesta neuvosta on kasvisten suositteleminen joka aterialle tai säännöllisen ruokarytmin tärkeyden korostaminen. Ongelmalliseksi asia muuttuu kuitenkin silloin, kun jaetaan neuvoja, jotka asiaa syvällisemmin opiskelleet tunnistavat haitallisiksi. Monet terveyttä edistäviksi tarkoitetut neuvot (esim. ehdottomuus sokerin kanssa tai jatkuva painontarkkailu) paljastuvatkin lähemmin tarkasteltuina neuvoiksi, jotka ohjaavat häiriintyneeseen syömiskäyttäytymiseen. Näillä neuvoilla ei todellakaan edistetä kenenkään hyvinvointia, sillä häiriintyneellä syömiskäyttäytymisellä tiedetään olevan kauaskantoisia, epätoivottuja vaikutuksia terveyteen.
Hyvinvointia ei saavuteta pelkästään terveellisillä ruokavalinnoilla (=pintaraapaisu asiasta) vaan siihen kuuluu oleellisesti myös terve ruokasuhde. Valitettavasti tämä ei ole tiedossa kaikilla alan toimijoilla, vaan hyvinvointia kaupataan usein nimenomaan terveen ruokasuhteen kustannuksella. Aiviksen toive on, että hyvinvointibisnekseen ei lähdettäisi liian kevyellä osaamisella, sillä tällöin saattaa tietämättään edistää ihan muuta kuin hyvinvointia.
Onneksi Aivosumutorven kirjoittaja on täysin immuuni Dunning-Kruger-efektille.